yla
vas


Esittely


Unelmani ensimmäisestä omasta koirasta toteutui kesällä 2004, kun berninpaimenkoira Mantelisilmän Onabella "Bella" taapersi elämääni. Olin pitkään pohtinut sopivaa rotua, enkä ole katunut kun valinnassani päädyin berniin. Tassunjäljet johtivat suoraan sydämeeni ja sinne ne ovatkin jättäneet lähtemättömät jälkensä.
Berni on neljästä sveitsinpaimenkoirasta yleisin rotu. Alun perin se on toiminut vahti- , karjanajo- ja vetokoirana. Nykyisin se on ihana seurakoira sekä harrastuskoira ja kyllä tuo vahtimisviettikin vielä tallella on.
Bernieni kanssa olen harrastanut pääasiassa tokoa, uutena lajina mukaan on tullut myös rally-toko. Virkistävää on ollut lisäksi harjoitella agilityä, hakua ja jälkeä. Jonkin verran olemme käyneet myös näyttelyissä.

Pomeranian rodusta kiinnostuin jo ennen toisen bernini hankintaa. Nuo valloittavat karvapallot olivat niin sydäntä lämmittäviä, että niihin piti ehdottomasti tutustua paremmin. Kun sitten tyttäreni halusi oman koiran, niin rotu oli itsestäänselvyys. Niinpä saimme kotiimme aivan ihanan terhakkaan pommityttö Zeran, joka hurmasi minut olemuksellaan täysin ja niin myös pomeranian rotu oli ottanut sydämestäni oman paikkansa. Käyttötarkoitukseltaan pomeranian on vahti- ja seurakoira. Se on luonteeltaan valpas, pirteä ja iloinen sekä hyvin oppivainen. Se on myös hyvin uskollinen omistajalleen. Pommien myötä innostuin näyttelyistä ja niissä käymmekin säännöllisesti. Zera on tutustunut tyttäreni ohjauksessa tokon saloihin ja onkin ollut siinä erittäin oppivainen. Nykyisin harrastan myös pommieni kanssa rally-tokoa. Ne nauttivat kovasti treenaamisesta ja suosittelenkin kaikille lajin kokeilemista.

Tokoilusta innostuneena suoritin TOKO:n koulutusohjaajakurssin v. 2009 ja TOKO:n liikkeenohjaajakurssin v. 2010. Näitä tehtäviä olenkin sitten hoitanut mm. Pirkanmaan Sennenin järjestämissä koulutuksissa ja tapahtumissa.
Keväällä 2011 kävin kasvattajan peruskurssin ja kennelnimen sain 4.1.2012.

Kasvatustyössäni pyrin kasvattamaan rodunomaisia, terveitä ja hyväluonteisia koiria. Koirat ovat meillä perheenjäseniä, ne kasvavat ja elävät samoissa tiloissa kanssamme ja tottuvat siten heti pienestä pitäen kaikkiin kodin ääniin ja tapahtumiin. Niin pieni pentunen saa hyvät eväät elämäänsä siirtyessään rakastetuksi perheenjäseneksi uuteen kotiinsa.

Erja


Alla olevista linkeistä pääset tutustumaan rotumääritelmiin.
Pomeranian rotumääritelmä
Berninpaimenkoira rotumääritelmä



oik
ala